keskiviikko 21. lokakuuta 2015





Pentutiedusteluja voi soittaa   040 5312640 / Maarit Vesanen



Koirat ovat kuuluneet elämääni lähes aina.  Lapsuudessa perheellämme oli saksanpaimenkoiria. Muutettuani omaan kotiini jatkoin saksanpaimenkoirien kanssa useita vuosia jälki-, haku- ja rauniokoiraharrastusta. Jälkikoiraharrastuksessa kilpailin parin koiran kanssa voittajaluokassa. Saksanpaimenkoirat kuuluivat elämääni aina lapseni allergisoitumiseen asti.


Espanjanvesikoiriin tutustuin vuonna 2004 luultuani, ettei perheeseeni lapseni astman ja allergian takia voi koiria enää kuulua. Allergialääkärin myötämielisellä suhtautumisella oli suuri merkitys, joten lähdin tutustumaan espanjanvesikoiriin. Kiersin kaikki mahdolliset näyttelyt ja tutustuin kasvattajiin. Lopulta vuonna 2005 teimme päätöksen espanjanvesikoiran hankkimisesta. Lapseni astman oireet eivät pahentuneet espanjanvesikoiran tulemisen myötä. Itse asiassa perheeseemme kuuluu tällä hetkellä kolme koiraa. Perheeni hyvästä kokemuksesta huolimatta en varauksettomasti suosittele koiraa allergiaperheeseen.
Kasvatustyöni on pienimuotoista kotikasvatusta. Koiramme asuvat ja elävät kanssamme, sekä tapaavat eri-ikäisiä lapsia päivittäin. Koirani kulkevat mukanamme niin jalkapallokentän laidalle, kuin vene- ja mökkireissuillekin. Toisaalta taas lapseni tulevat mukaan koiranäyttelymatkoille ja jälkimetsälle. Kasvatustyössäni pyrin saavuttamaan niin luonteen, terveyden, kuin ulkomuodonkin osalta korkeatasoisia espanjanvesikoiria. Ihanteena pidän koiraa, joka on eri tilanteisiin nopeasti sopeutuva, eloisa, sekä monipuolinen harrastus- ja perhekoira.

– Maarit Vesanen, kasvattaja, Kennel Taimariz

Harkitsetko Espanjanvesikoiran hankkimista? Tutustu aluksi infopakettiin Espanjanvesikoirista Vesikoirat ry:n kotisivuilta



Yhteystiedot:
Maarit Vesanen
vesanenmaarit ( at ) hotmail . com
p. 040-5312640

Kotisivut © SanniK